Huh, nyt on sitten paljon asiaa,  niin paljon, että oli vaikeaa keksiä otsikkoa.

Tänään sitten lähdettiin kiertelemään kirpputoreja ja mukaan tarttui vaikka mitä kivaa. Esimerkiksi Dan Brown: Enkelit ja Demonit kirja (8 euroa). Tätä olen jo pitkään halunnut, tai siitä asti kuin luin Da Vincin - koodin. Kirja on vielä varmaan lukematon, näyttää ainakin siltä tai sitten joku on tosi varovaisesti lukenut. Voisi luulla vaikka uudeksi! Ja paljonkohan kirja olisi kirjakaupassa maksanut?
(Kyllä mie langoistakin kirjoitan, odottakaa vain)
Ja seuraavaksi voisi esitellä kesäkengät jotka ostin YHDELLÄ VAIVAISELLA EUROLLA! Ovat vähän pienet tai tipakat, mutta kai nyt yhden euron kengät voivat ollakin?

kengat.jpg
Oikein siistit ovat ja ihan ehjät.

No sitten niihiin lankoihin.  Suunnitteilla on ollut fifi-huivi oikeasta langasta, eli mohairista. Mitäs silmään pistääkään? Pussi mohairlankaa, 250 grammaa ja kolme euroa. Värikin mielyttää omaa silmääni vaikka tarkoitus oli musta huivi tehdä.

mohair.jpg
On kyllä halvalla tänään lähtenyt tavaraa ;D Noista sitten joskus syntyy se huivi, kunhan saan aikaiseksi tehdä. Pitäisi ohjekin tulostaa, kun vanhan hukkasin ja kun meillä ei ole toimivaa tulostinta. Murr...

No siinä oli kirpputorilta ostetut saaliit, ja rahaahan meni vain 12 euroa. Sitten ihan neulerintamalle katsomaan. Äidille tarkoitut kissankorvapipo valmistui, pipo on kuvissa omassa päässäni.

korvapipo.jpg
Aika likainen peili ja ilmekkin on aika mahtava. Miun pää näyttää aika suurelta :o

korvapipo2.jpg'
Ja lähikuva. Hitsi tota oli kyllä vaikea kuvata ite. Ihan tyytyväinen olen, naanin pipo kyllä ainakin kuvassa näytti paljon hienommalta. Tosin en ite tuota käytä joten aika sama :D Niin todellakin, aloitin tekemään tuota tiistaina ja tänään valmistui. :) Ei edes viikkoakaan mennyt.

Uutta työtä kanssa aloittelin, eli kyseessä on tuo asustehuivi vaihteeksi äidille (sehän ne langatkin maksaa, kai nyt jotain pitää hyvittää? :D)

sininen.jpg
Tuon olen jo kolme kertaa aloittanut, jos vaikka nyt lähtisi menemään ilman purkamisia?

Ja ettei kirjoituksesta tule liian tylsä saatte vielä yhden kuvan, kun meidän neiti tuli heti paikalle, kun käytiin kuvaamaan.

mimisininen.jpg

Taisi kuvia tulla enemmän kuin tekstiä. :)